sunnuntai 13. elokuuta 2017

Yhteiskuvat

Huh! Kaiken oheistekemisen kuvailun jälkeen pääsen vihdoin jatkamaan hääpäivän kulusta. Ruokailun jälkeen meillä oli nimittäin vuorossa yhteiskuvausta. Kuvauksen sijoittuminen päivän aikana päätettiin järkeilemällä, että olennaisimmat yhteiskuviin osallistujat (me ja meidän läheisimmät) pääsevät syömään ensimmäisenä, saavat syötyä ensimmäisenä ja ovat näin ollen valmiina kuvattaviksi muiden vielä syödessä, jolloin kuvaukset ovat vähemmän pois yhteisestä ajasta ja ohjelmasta. Toki muilla vierailla riitti tekemistä myös niiden oheistekemisten, bingon ja muiden parissa.

Koko hääväki yhdessä kuvassa
Vaikka dokumentaarisessa hääkuvauksessa keskitytään kai yleensä enemmän hetkien ja tunnelmien ikuistamiseen, halusin ehdottomasti myös yhteiskuvia meille tärkeiden tyyppien kanssa - ihan vaan senkin takia, kun oltiin kaikki kerrankin edustavina :D Hääpaikaltamme Omalta Tuvalta oli hieman haastava löytää yhteiskuviin soveltuvaa paikkaa, ja lopulta päädyimme ottamaan pienempien ryhmien kuvat eteisaulassa ja isommat ryhmät Tuvan salin lavalla.

Tilahaasteista huolimatta saimme ihania kuvia! Tässä omat suosikkini:

Marrasmorsian & pikkuveljet
Marrasmorsiamen, äidin ja äidinäidin vasemmat kädet
Yhteiskuvia ja valokuvausta varten olin netistä koonnut listan kuvista, jotka ainakin pitää saada. Tässäpä se teillekin:

ENNEN HÄITÄ:      
Kaikki askartelut       
Juhlatilan koristelu      
Auton koristelu        
Tavarakuorma joka viedään juhlapaikalle (laatikot yms)    
Hääpaikan koristelu edellisenä päivänä    
Koristelun yksityiskohtia    
         
MORSIAN JA SULHANEN HÄÄAAMUNA      
Morsian hääaamuna      
Sulhanen hääaamuna
     
MORSIAN VALMISTAUTUU      
Morsian kampaajalla (+kampaaja)      
Morsian meikissä  (+meikkaaja )
Sormukset (kaiverrukset)  
Morsian pukeutuu        
Morsian valmiina
Hääpuku      
Hääkampaus
Häämeikki      
Koko morsian      
     
SULHANEN VALMISTAUTUU        
Sulhanen pukeutuu      
Sulhanen valmis      
     
POTRETIT ENNEN VIHKIMISTÄ
Sulhanen näkee morsiamen
Morsian yksin
Sulhanen yksin
Morsiuspari yhdessä :D
Morsiusparin kädet, sormukset (vihkisormus morsiamellakin kuviin!)
Morsiuspari & kaasot & bestman
Morsian & kaasot
Sulhanen & bestman
Hääauto
     
VIHKIMINEN  
Häävieraat saapuvat      
Bestman, kaasot      
Kimpun luovutus kaasolle      
Morsiuspari alttarilla
Lähikuvaa perheistä vihkimisen aikana 
Vihkijä
Vihkivalat      
Sormuksen pujotus     
Suudelma          
Yleisö taputtaa
Morsiuspari poistuu      

YKSITYISKOHDAT
Kampaus      
Meikki      
Kukkakimppu ja viehe
Ohjelmalehtiset
Koristeet juhlapaikalta              
Juhlapaikka (kuvaa myös kokonaisuus, sisältä, ulkoa)      
Lahjat (kuvaa myös koko lahjapöytä)      
Kengät      
Hääpuvut edestä ja takaa, myös kokonaisuus      
     
HÄÄJUHLA
Onnittelut, varsinkin lähimpien sukulaisten, tuttujen/avustajien       
Tarjoilija tuo morsiusparille maljat      
Maljapuhe, maljojen nosto

RUOKAILU
Morsiuspari ottamassa ruokaa      
Vieraat ottamassa ruokaa      
Morsiuspari syö          
Yleisluontoisia kuvia ruokailutilanteesta      
Ruokapöytä ruokineen
Juomapöytä/-pöydät 

KAHVI
Hääkakun leikkaus      
Kakkua leikkaavat kädet      
Vieraat ottavat kakkua      
Kahvipöytä      
Kakku ja kakun koriste
Herkkubuffet
     
POTRETIT PORUKALLA
Kaikki vieraat
Morsiuspari & avustajat kumppaneineen
Morsiuspari & molempien perheet (yhdessä ja erikseen)
Morsiuspari & isovanhemmat
Morsian & vanhemmat
Morsian & veljet
Morsian & äiti & isoäiti (kokonaan & vasemmat kädet)
Morsian & kaverit
Sulhanen & vanhemmat
Sulhanen & sisko & siskon perhe
Sulhanen & kaverit

OHJELMANUMEROT
Kaaso vinkkaa, kun jotain on tapahtumassa
Häätanssi
Heitot viimeisenä ohjelmana

Suurimmaksi osaksihan nämä ovat asioita, jotka ammatti(hää)kuvaaja ikuistaa joka tapauksessa, joten listasta on enemmän hyötyä heille, jotka antavat kuvaamisen tehtäväksi jollekin muulle kuin ammattikuvaajalle. Kuvaaja ei kuitenkaan yleensä ikuista hääpäivän aaton hääräilyjä (listan ensimmäinen kohta), eikä hän voi tietää, halutaanko joitakin yhteiskuvia ja keitä mahdollisiin yhteiskuviin halutaan mukaan. Ainakin niistä on siis hyvä olla lista, jottei mitään omasta mielestään olennaista jää kuvaamatta.

Kuten on jo moneen kertaan tullut esille, meidän hääpäivän ikuisti Minttu Saarni, joten kiitokset hänelle näistäkin yhteiskuvista!

lauantai 5. elokuuta 2017

Puuhaa pikkuväelle

Meidän häät olivat ensisijaisesti aikuisten juhlat, mistä tiedotimme lapsiperheitä kutsujen mukana lähetetyllä kirjeellä. Ajatuksenamme oli, että kannustamme vanhempia saapumaan ilman jälkikasvuaan, mutta emme totaalisesti halunneet kieltää lasten tuomista, jos se jollekin olisi kynnyskysymys tai joku kokee juhlimisen hauskemmaksi lapsiensa kera. Kirjeen myötä suurin osa lähipiirimme lapsista jäikin pois juhlista, ja loppujen lopuksi paikalle saapui kolme vauvaa/taaperoa ja muistaakseni kolme vanhempaa (5-15v) lasta. Vanhempia lapsia oli ilmoittautunut vielä kaksi lisää, mutta heidän perheensä jättäytyi kuitenkin vielä hääpäivän aamuna pois perheenpään sairastuttua.

Vaikka etukäteen pohdin, että lapsivieraista lienee kovasti ylimääräistä vaivaa, ei asia loppujen lopuksi ollutkaan näin. Esimerkiksi lastenhoitohuone löytyi kuin löytyikin Oman Tuvan invavessasta (joka oli lähinnä lapsiperheiden ja minun käytössäni), ja lapset vanhempineen vaikuttivat viihtyvän häissä hyvin. Itkua kuultiin ainoastaan kerran, kun äänilaitteet vinkaisivat ikävästi säikäyttäen monet aikuisistakin.

Kuva: Minttu Saarni
Itse asiassa olin lopulta tyytyväinenkin siihen, että meille tuli noita hieman vanhempiakin lapsia - pääsin nimittäin järjestämään heille tekemistä :) Kaikkien lapsivieraiden yhteiseen käyttöön kokosin viihdeboksin, joka sijoitettiin salin perälle muutaman ylimääräisen tuolin kanssa. Ajatuksena oli, että boksin sisältö toimisi sekä tuossa leikkinurkkauksessa, että lasten omilla paikoilla pöydissä. Boksista löytyi pari pehmolelua, Disneyn palikkapalapeli, matkaversio Piirrä ja Arvaa -pelistä ja kirjoja eri ikäisille (pehmokirja, kuvakirjoja ja pari Aku Ankan minikirjaa). Sisällön hamstrasin kirpputoreilta, jolloin kaikille tuotteille tuli yhteensä hintaa alle 15 euroa, ja sain omani kokolailla pois myytyäni boksin häiden jälkeen.

Boksin lisäksi jokaisen lapsen paikalla (lukuunottamatta sitä ainoaa alle 1-vuotiasta) oli värikyniä ja väritystehtäviä (seuraamastani Kaksin kaunihimpi -blogista löytyi ihania!). Isommilla lapsilla oli lisäksi yhdestä puoliksi taitetusta arkista koostuva tehtävävihko, jonka kokosin netistä löytämistäni hääaiheisista tehtävistä (näille mulla ei valitettavasti ole enää linkkiä, mutta Google on kaveri). Tietysti lapsilla oli myös omat ohjelmalehdet, hääparin tervehdyskortti ja hääbingo, vaikken kaikkien lukutaidosta ollutkaan ihan varma.

Näillä järjestelyillä saatiin siis meidän lapsivieraat viihtymään. Ainut puute oli, että ei huomattu varata mitään palkintoja tehtävävihon ratkaisseille, mutta onneksi lapset tulivat niistä kyselemään suoraan meiltä ja jo aikaisessa vaiheessa, jolloin palkinnoksi luvattiin herkkubuffetin korkkaaminen.

Mitenkäs lapsivieraat muiden häissä? Onko heitä erityisesti huomioitu - tai edes kutsuttu?