tiistai 7. heinäkuuta 2015

Vieraskirja(lle kotelo)

Nykyäänhän häissä (tai ainakin hääblogeissa) näkee mitä mielikuvituksellisempia ja toinen toistaan ihanampia vieraskirjoja (tai -"kirjoja"). Itse en kuitenkaan ole syttynyt näistä "virityksistä" millekään meidän häitä ajatellen.

Minä nimittäin haluan jotain, mitä voin sitten jälkikäteen lueskella. Perinteisessä vieraskirjassa on vaan usein se ongelma, että kukaan ei keksi mitään kirjoitettavaa (tai ei ainakaan kehtaa kirjoittaa sitä muiden luettavaksi), jolloin lopputuloksena on pitkä lista pelkkiä nimiä. Siksi suunnilleen kiljuin riemusta, kun ensi kerran näin näitä jossain blogissa:

Mad libs!! (Kuva)
Näitähän saa nykyään suomalaisistakin firmoista tilattua, mutta itse ajattelin ihan omin pikku kätösin sommitella vastaavat koneella. Jokaisen istumapaikalle tulisi sitten yksi sivu valmiiksi, niin että sitä voi täytellä pitkin iltaa.

En vielä tiedä, sidonko kaikki sitten jälkikäteen yhteen (jolloin olisi ehkä hyvä tehdä laitaan valmiiksi reiät nauhaa varten), vai säilytetäänkö nämä irrallisina. Joka tapauksessa olen jo melko pitkään metsästänyt kirppareilta sopivaa rasiaa, johon sivut saisi säilöttyä pölyltä ynnä muulta suojattuna. Ihan hirveästi ei ole tullut potentiaalisia vaihtoehtoja vastaan.

Pari viikkoa sitten törmäsin kuitenkin melko hyvään yksilöön, jossa tosin oli sydän (meikähän yrittää boikotoida sydämiä näissä häissä) ja joka oli kyllä mielestäni hieman ylihinnoiteltu, mutta ostinpa kuitenkin. Ihan vaan sillä perusteella, että entä jos parempaakaan ei löydy. Tällaisen:


Jep, väri ja kuosi eivät tietysti sovi yhtään meidän häihin, mutta tuopa olikin paperilla päällystetty, ja hetken vedessä liottamisen jälkeen sain sen kuorittua puhtaaksi - nyt se pitäisi vain päällystää uudelleen tyyliin sopivaksi. Itse runko on siis jonkin sortin peltiä.

Hieman myös epäilytti, että mahtuvatkohan kaikkien vieraiden arkit tuonne, mutta kokeilin kartonkisilla korttipohjilla, joita meni noin 45kpl pohjaosan puoleen väliin, ja kun tuo kansikin on noin paksu, niin tähän mahtunee noin 120 kartonkiarkkia. Jos käyttää hieman ohuempia arkkeja, niitä menee sitten oletettavasti enemmän. Pitäisi siis riittää :)

Millaisia vieraskirjoja muille on tulossa?

4 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä hyvä idea, varmasti hauskaa luettavaa, ja tuunaamalla rasiasta tulee varmasti juuri teidän häihin sopiva! Minäkin pidän ajatuksesta, että vieraskirjassa lukisi muutakin kuin nimi, joten olemme päättäneet yhdistää siihen kuvan. Meillä on siis yksi henkilö vastuussa siitä, että hän kulkee kirjan kanssa ympäriinsä ja minä olen valmiiksi merkinnyt kuville paikan (jokaisen nimi kuvan paikalla) ja siihen viereen he voivat sitten kirjoittaa ajatuksiaan. kuvat teetän itse myöhemmin ja lisään sitten siihen. (vähän sekavasti selitetty :D) Ajattelin myös, että tämä vieraskirjavastaava voisi vähän houkutella vieraita kirjoittamaan vaikka jonkin rakkausneuvon tai treffivinkin pelkän nimen sijaan, niitä olisi hauska lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa toimivalta teidänkin kokonaisuus :) Itsekin tykkäisin kuvien liittämisestä vieraskirjaan, mutta silloin pitäisi jonkun tosiaan vastata siitä, että kaikista tulee otettua kuva...

      Poista
  2. Tosi kiva idea! :) En ole vielä miettinyt sen tarkemmin vieraskirjaa. Moni idea on tosi kiva ja hankalaa on päättää niiden väliltä. Esimerkiksi sellainen on tosi kiva, missä on pyykkinarulla nimilaput ja vieraat voivat ottaa itsestään kuvan polaroid-kameralla ja sillä korvata sen nimilapun.

    Toisaalta haluaisin tällaisen, jossa on muutakin sisältöä kuin vain nimi. Mutta toisaalta sellainenkin olisi kiva, joka voisi toimia myöhemmin yksinkertaisena "sisustuselementtinä" tai koristeena itsessään. Esimerkiksi sellainen on kiva, jossa valokuvakehyksien sisään tulee vieraiden nimet ja siinä on paikka valokuvalle, johon tulee myöhemmin laittaa oman hääkuvan. Toisaalta miksipä ei yhdistäisi näitä ideoita ja tekisi tavallaan kahta vieraskirjaa: toiseen tulisi vain nimi ja toiseen terveiset kuten tässä teidän. :)

    - Henna / Helmikuun morsian

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ideoita riittää! Tosiaan voi myös yhdistellä ideoita, aika monissa häissä taitaa nykyään ollakin erilliset vieraskirjat sisustuselementiksi ja terveisille :)

      Poista